perjantai 19. syyskuuta 2008

Kiirettä pitelee

Vihdoin ja viimein Helmillä alkoi SE kauan odotettu juoksu ;)!! Kakkos-mamma on täällä niin kovin innoissaan mahdollisista tulevista puppiksista joita täällä on jo hartaasti toivottukkin ;)! Itse asiassa olen suunnitellut jo valmiiksi pienessä mielessäni sellaisen interaktiivisen pentunurkkauksen perustamisen, siis sellaisen jossa paneudutaan vain ja ainoastaan Helmin juoksun/mahdollisen tiineyden etenemiseen, sekä tietysti koko kaistan leveydeltä ihanan suloisia puppis-kuvia - ja paljon ;)!

No juu, mutta jos vaikka ottettaisiin yksi asia kerrallaan. Hieman harmaita hiuksia tässä on saanut kun olemme pohtineet juuri sitä oikeaa astutusajankohtaa. Helmi kun päätti heittää homman vähän normaalia kimurantimmaksi ;). Oli meinaan aloittavinaan juoksun jo viime viikon tiistaina 9.9, mutta vuoto oli erittäin niukkaa tiputtelua ti-ke ja vielä to. Perjantaina/lauantaina ei vuotanut ei niin yhtään mitään. Mutta sitten taas sunnuntaina aloitti vuodon uudelleen, joka on jatkunut siitä asti.. Yhtään asiaa ei helpottanut se seikka että sulho on matkoilla juuri tänä viikonloppuna muilla mailla, joten päädyimme ottamaan progesteronitestit jo tämän viikon maanantaina. Arvo oli 0,6 (mitä yksikköä nyt ikinä lienekin ;)), joka ell.lääk mukaan viittaisi vahvasti siihen että juoksu olisi kunnolla alkanut vasta tuolloin sunnuntaina, joka asututtamisen kannalta on sinänsä ihan hyvä asia ;).

Nyt täällä sitten vain pohdin että viedäkkö Helmiä vielä uudestaan progetesteihin vaiko eikö. Testeissä ei sinänsä ole muuta vikaa kuin kuin niiden korkea hinta ja viive millä tiedon niiden tuloksista saan. Helsingissä kun ne eivät tutki noita näytteitä ollenkaan, ne siis lähetetään tänne Tampereelle tutkittaviksi. Jolloin siis jos otan testin maanantaina saan tuloksen tiistaina, jne, eli siis tiedän tilanteen päivän viiveellä. Ja arvot kun lähtee nouduun niin ne voivat nousta todella jyrkästikin. Toki ottaisin Helmin ilman muuta tänne meille ja veisin täällä testehin ja saisin tuloksen saman päivän aikana, jos se vain olisi mahdollista. Mutta kun pojilla on siis edelleenkin pallit molemmilla, siitä ei tulisi yhtään mitään ;). Ja poikien hoitopaikkahan on tosiaan Imatralla -ab 4h ajoa suuntaansta ;). Lisäksi Keijo on tietysti siirretty Hattulaan töihin ja on kotosalla arkisin vasta 17 maissa, Itse olen sopivasti viikonloput töissä ;D. Joten kerrassaan loistava tilanne ;)!

Niin ja mainittakoon vielä että toisella uroksella testaamisesta ei liene mitään hyötyä Helmin tapauksessa, koska kaikki urokset yrittävät aina nylkyttää sitä - oli sillä juoksu tahi ei. Ja mikä hienointa Helmi ei sano kenellekkään mitään... ;)

Niin ja se miksi tässä kiirettä pitelee on kaikkien omien pulmien lisäksi vielä tuo Lempäälän lähestyvä Whippet-Tapahtuma pitää kiireisenä, sekä Whippet-Harrastajien tarvikemyynnin uudistus alkaa viimeinkin olla jo loppusuoralla ;). Joten siis piakkoin kaikki shoppailemaan W-H:n tarvikemyyntiin... ;).

Kuvassa Helmi viime keväältä, kun oli meillä vierailemassa.

Ei kommentteja: