Vietimme siis Keijon talvilomaviikon Puumala-Imatra akselilla. Pojjatkin olivat suhteellisen riemuissaan jälleennäkemisestä, ja vauhtia riitti. Sään suosiessa ulkoiluamme nappasin muutaman kuvan. Kevätauringossa kuvaaminen on vaan enemmän tai vähemmän hankalaa, se kun paistaa niin matalalta, ja mulla mitään vastavalosuojia ole ;)...
Ja mitä Monan vointiin tulee, että ollakko tiineänä vaiko eikö, niin en nyt ihan varmaksi vielä mitään mene vannomaan, mutta joku tuota koiraa vaivaa ;). Joko on tiineänä, tai sitten pukkaa astetta hankalampaa valeraskautta.
Ensin oli sellaista niukkaa tummanpunaruskeata (ehkä maksan väristä) vuotoa havaittavissa aina pissan yhteydessä, joka kesti viikon verran. Pihalla kun katsoi hangessa olevaa Monan pissaa, niin siinä oli aina sellainen pieni verihyytymä-klöntti, joka ei haissut kuitenkaan millekkään, kuten ei koira itsekään. Mutta ei siis vuoda enään, joten tämän tulkitsimme ensimmäiseksi hyväksi merkiksi.
Ei ole Monalle ruoka oikein maistunut nyt viikonloppuna, eikä paljon muukaan, froliceja suostuu vähän nikertämään ja saparoita järsimään. Tänä aamuna viimeeksi korjasin pienet oksennukset lattialta. Nisät punoittavvat hieman ja ovat tuleet ehkä selvemmin näkyviin, ja alalinjakin on hieman "turvoksissa". Lenkillä ottaa pari spurttia, mutta muuten himmailee jalassa kiinni, ilmeellä mennäänkö jo kotiin. Yöksi kampeaa sänkyyn viereen (niin siis Monahan osaa avata liuku-ovia), sillain kaulan päälle nukkumaan, kuten pikku-pennutkin tekevät ;).
Mitään tulehdukseen viittaavaa ei kuitenkaan ole havaittavissa, joten täällä jännitetään nyt sitten vielä ensi maanantain ultraan asti.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti