perjantai 25. syyskuuta 2009

Pellolla

Tuossa päivänä eräänä, kun aurinko paistoi, kävimme taasen pellolla koirien ja tassuvieheen kanssa. Ja että oli koirista mukavaa :). Romeo tosin joutui jättämään vieheen ajamisen väliin, koska sillä on ollut vähän ongelmia jalkojensa kanssa. Milloin on vasen etujalka kipeänä, milloin takajalka. Vaiva on hyvinkin mystinen, koska välillä kaikki vaikuttaisi olevan kunnossa, mutta sitten taas alkaa arkomaan jotakin jalkaa. Levolla ja Norocarpilla tilanne vain paheni, mikä oli eläinlääkärinkin mielestä hyvin outoa. Oikeassa takajalassahan Romeolla on se seesamluun murtuma (ollut viimeiset 4 vuotta), ja ko jalka kuvattiin viimeeksi kastraation yhteydessä ja kaikki edelleenkin ihan OK, ei nivelrikkoa tms. Joten katsellaan, ja kuulostellaan nyt. Ehkä syytä olis soitta hierojalle, josko vaikka selästä löytyisi joku jökki.

Muuten täällä meno on ollut taas enempi tahi vähempi itkuista, pienten ihmisten toimesta. Ensin Saanalle tuli sarjassaan jo toinen korvatulehdus. Lääkekuurin loputtua sai neiti sitten het perään 3kk rokotuksen, jonka seurauksena muuttui hyvinkin kärttyisäksi. Tämän jälkeen Miisalle nousi kuume. Sellaista kolmeeysiä pidellyt. Tänään aamulla oli enään 38, mutta saas nähdä josko me illalla nyt kuitenkin sitten käytäis vielä lääkärissä tuonkin neidin kanssa, kun ennen kuumetta oli tosi pitkään nuhainen. Josko sieltäkin vaikka korvatulehdus löytyisi ;). Mutta tää on tätä. Niin lasten kuin koirienkin kanssa ;).

Ei kommentteja: