Viime viikko oltiin lähestulkoon kokonaisuudessaan tyttöjen kanssa Imatran mummolassa, äidilläni siis. Isälläni kun oli loma (lue lomatus) viikko niin sinne sitten meidät seuraksensa nouti. Koska mummo meni ja otti todellakin ne kaksi mirriä, niin jätin suosiolla koiruudet Keijon hoteisiin, kotiin siis. Ja mukaviahan ne mirrit oli :). Varsinkin Eve oli ihan täpinöissään kun Miisa vain jaksoi, jaksoi ja jaksoi leikittää neitiä. Nyt kotiuduttuamme ovat kuulemma olleet ihmeissään, että mihinkä ne oikein katosivat ja kovasti on koetettu etsiskellä Miisaa.
Tietenkin, jottei nyt ihan vaan "lomailuksi" olisi meidän reissu mennyt, niin Miisa poikkesi perjantaina lääkärissä. Korvatulehdushan se sieltä löytyi, jonkin virustaudin jälkitautina mitä ilmeisimmin. Ja kun mein sakki on kysessä, niin tietenkään ensimmäiset antibiotit eivät sopineet, vaan niistä sitten hälle tuli allerginen reaktio... jahka nää sarjassaan toiset nyt sitten tepsisivät niin kiva olis :).
Reissun päällä kuului sitten kotipuolestakin terveisiä. Pitkäänpä siinä menikin, ennen kuin meidän pedot onnistuivat juostessa toisiaan telomaan. Kuusi ja puoli vuotta. Ilmeisesti Wilsonin kulmahammas oli Monan kylkeen osunut alku-riehunnan tiimellyksessä ja tuloksena siis Monalle kolme tikkiä kylkeen, päivystysaikaan tietenkin. Ja taas ollaan astetta katu-uskottavampia :). Noooh, onneksi sitä sais jo sitten loppuviikosta koettaa itse tikin poistoa. Jos ei onnistu niin saa ensi maanantaina Anders Eriksson senkin hoidella samalla...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti