Niin siis tämä meidän perhe. Ei hyvää päivää, tästä ei enää oikeasti tule yhtään mitään muuta kuin tragikomedia. Tieto lisää tuskaa, ja mehän tiedetään liikaa. Keijo kun ammattinsa puolesta tietää rakentamisesta yhtä jos toista, ja jos ongelmia ei muuten löydy niin paikallehan voi aina tilata homekoirat.Potentiaalinen kotiehdokas josta täälläkin on avauduttu aiemmin, on nyt siis hylätty. Ei siinäkään muuten mikä, mutta Museovirastossa tuumasivat "Että hyvä olisi heille ainkakin ensin soittaa, jos meinaa kukkapenkkiä perustaa." Tuli vähän sellainen fiilis, että ko virastosta voisi saada pidempiaikaisenkin ystävän. Jep, jep. Ja oli siinä sitten vielä niiden Kirmukarmujen lisäksi muutakin.
Tänään sitten ajeltiin Imatralle ja takaisin katsomaan uutta taloehdokasta. Paikalle oli sovittu treffit niin omistajien, kuin homekoirienkin kanssa. Eli siis hyvin vakavissamme jo olimme ko. asunnon suhteen. Mutta kuinka ollakkaan yllätys, yllätys koirathan vallan villiintyivät talolla. Iloista haukkua kuului välillä sinne ihanalle pihamaalle asti. Sillä seurauksella, että matot olivat rullallaan ja merkkasivat likimain 20 eri kohtaa. Sillä lailla.
Ja kiinteistövälittäjälleppä se tuli hirmuinen kiire saada meidät allekirjoittamaan virallinen tarjous, samalla kun yhdessä kävimme raporttia koirien löydöksistä lävitse. Vaikka oli tietenkin heti vähättelemässä ja pitämässä koiria huuhaana, luottaa kuulemma paljon enempi sen oman kuntotarkastajan sanaan talon kunnosta, on kuulemma rakennusmestari ja silleen.
Että mitä tästä nyt voi taas sanoa? Itse talon myyjät olivat aivan ihania ihmisiä, piha oli ihana, asuinalue hyvä, koulut lähellä... ja haluaisimme ostaa talon näiltä ihmisiltä, mutta sitten löytyy jotain tällaista.
Huokaus ja hiljaisuus.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti