lauantai 5. huhtikuuta 2014

Viikon kuulumisia


Viikko sitten tosiaan suunitteilla oli yhdistetty Kuopion ja Kajaanin näyttelyreissu, mutta kuinka ollakkaan Vera teloi jalkansa perjantaina metsikössä sillä menestyksellä, että edelleen kuljetaan tossu jalassa :/ . Joten se reissu jäi sitten välistä. Tosin Kajaanin näyttelyyn tuli vielä viimehetkellä myös tuomarinmuutos, joten ei sitten ketutttanut onneksi ihan niin paljoa ;)


Mutta velimies Kaarle (Brief Is The Light) oli Kajaanissa edustamassa ja hienosti menikin. Kaarle siis nuortenluokassa ERI/2 SA ja PU4 ;). Tuomarina Marjatta Pylväinen-Suorsa


Ja kotosalla ollaan lenkkeilty kaikkien kykenevien kanssa ja sää on pääosin ollut mitä mainiointa. Ihmetelty yhdessä kun jää on pitänyt ihan kummallista ääntä, jota en ole aiempina vuosian kuullut näin kovaäänisenä. Vähän tulee mieleen, että kuuluisi selotusta jostakin tapahtumasta, aina sykäyksittäin tuulen mukana, muttet aivan saa sanoista selvää. Vaikea kuvailla. Saanan kanssa mietittiin että siellä jään alla on varmastikin delfiinejä jotka huutelee ;).



Miltä näyttää jään alla.. pitää ottaa ehkä huomenna kunnon kamera mukaan niin saadaan selvitettyä  ;) 

Ei kommentteja: