tiistai 1. syyskuuta 2015

Kuulumisia


  
Aamos, Ossi, Hippu, Alaska, Rio, Ansa, Gisele ja Veeti

Jeppistä jepulis. Jos ennen oli meno ja meininki toisinaan vähän kiireistä, on viimeaikoina ollut sitten pelkkää kiireistä :D. Netin hoito on jäänyt nyt hieman taka-alalle, yhdistettynä vielä tietoteknisiin ongelmiin, niin soppa alkaa olla valmis :).


Aamos

No mutta siis asiaan. Pennut ovat kasvaneet :D. Itseasiassa aika paljonkin, sitten viime päivityksen. Ja ovat kyllä varsin kehittyneen oloisia ikäisikseen, Tuntuu että olisivat kokoajan noin viikon vanhempia, mitä ovatkaan. Ja ihanaa kun tuli nyt vielä lämmintä, niin on ollut oikein mukavaa rallata pihalla. Heidän kanssaan kaikki on sujunt kyllä hyvin, pieniä kommelluksia lukuunottamatta, mitä kaikkea sitä voikin aina tapahtua. Se seikka kävi nyt kyllä vähän turhan selväksi, että tarttuvia tauteja todella on liikenteessä ja ei ole ollenkaan liioiteltua laittaa kaikki harrastaminen jäihin pentujen ollessa talossa. 


Meillähän siis Diva oli menossa tässä taannoin eläinlääkäriin tikkauttamaan lenkillä tullutta jalkahaavaa, mutta kuinka ollakaan siinä meidän vuoroamme odotellessa kävikin ilmi, että meitä edellinen potilas oli varmistunut veritesteissä Parvo positiiviseksi. Toisaalta pienen paikkakunnan etuja, että he tiesivät meillä olevan pienet pennut kotona ja kertoivat asiasta. Vaikkakin niin Diva kuin muutkin aikuiset koirat on tautia vastaan rokotettu, oli Divalle kuitenkin viisainta järjestää karanteenipaikka pariksi viikkoa. Ihan vain varmuuden vuoksi, vaikka jalka tikattiinkin sitten toisella praktiikalla. Joten siis Essille iso kiitos että meidän Divushki sai majailla teillä parisen viikkoa :).


Rio

Ja sitten vähän kuvia


Lähtötilanne, tässä pennut oli sinne 3 viikkoisiksi asti

Tämä kelpasi noin 4,5 viikkoiseksi :)

Jonka jälkeen ollaan oltu koko olkkarissa

Niin ja tietysti ulkona :)

Uitu on 

Ja otettu aurinkoa


Kerätty mustikoita

ja pakastettu niitä myös koirille



Vadelmiakin 




Ja herkuteltu :)

Ei kommentteja: