torstai 17. elokuuta 2017

Murheita

Yhtenä hetkenä kaikki on hyvin ja toisena taas sitten ei enää sinne päinkään. Tää on välillä aika jännä ilmiö, joka on tullut nähtyä jo niin monet kerrat aiemminkin. Itse tarinaan.

Kävipä tässä pari viikkoa sitten niin että, kynsien leikkuun yhteydessä Aadalla pari kynttä aiheutti tukun harmaita hiuksia. Niistä sitten lähdettiin ottamaan näytettä patologille tutkittavaksi. Kaikki mitä sinne lähettiin, oli kuitenkin aivan kunnossa.

Operaation seurauksena Aadan liikuntaa tuli kuitenkin rajoittaa, jotta tassu paranisi hyvin. Tämän seurauksena Aada sitten päätti itse hypätä portin ylitse, ja hypyn alastulohan epäonnistui varsin kohtalokkain seurauksin.


Ranteeseen tuli melko haasteellinen, sirpaleinen murtuma. Ensimmäinen kerta kun meillä koiralla jalka murtuu. Nekin voi siis oikeasti murtua. Ja tietenkin on lauantai-ilta ja kello 22. Ei Suomessa ole Ortopedeja koirille töissä sunnuntaisin. Ei edes YESsissä Helsingissä.


Joten Sunnuntaina oli hyvää aikaa (niiden oikeiden töiden lisäksi) pohtia tilannetta ja erilaisia vaihtoehtoja. Samalla kävi hyvin selväksi, ettei 5,5 vkon ikäiset pennut ja kipsi ole todellakaan hyvä yhdistelmä.


Maanantaina Aadalle sitten hankittiin paras mahdollinen saatavilla oleva hoito. Nämä kun pitäisi hoitaa _mahdollisimman pian_ . Ja se löytyi Helsingistä, Tammiston Evidensiasta. Aadan jalka operoitiin siellä Esa Eskelisen toimesta.


Essille ja Aadalle paljon Tsemppiä jatkoon, ehkäpä tämä tästä vielä iloksi muuttuu. Nyt sitten jännitellään kuinka kuntoutuminen lähtee käyntiin :).


 Miilan ja kumppanit hoitaa nyt sitten meidän muu lauma. Hyvin heillä sujuu :)

 ------

Misty & Hazy

 FI KVA-M Mimi Chill's Ava Adorable
9.2.2013 - 13.8.2017

Hazy lähti sinne jonnekkin Mistyn luokse, tosin hieman liian aikaisin.

Hassen vei pitkittynyt epileptinen kohtaus, jota ei saatu lääketieteellisin keinoin hallintaan. Mistä tämä kaikki johtui, jää mysteeriksi, eläinlääkäriaseman hyvin kyseenlaisen toiminnan vuoksi. Koiran omistajan olisi pitänyt ottaa illalla lopetettu koira pahvilaatikossa yöksi kotiinsa, ja viedä itse aamulla matkahuoltoon, jos olisi halunnut ruumiinavauksen tehtävän. Ei hyvänen aika taas. Jyväskylässä toimitaan siis näin.

Kiitos Erjalle Hazyn hyvästä hoidosta.

 - Omat resurssini kohdistettiin nyt elossa olevaan koiraan, kaikki kun tietysti tapahtui samaan aikaan.

Ei kommentteja: