tiistai 19. toukokuuta 2009

Sinisiä silmiä

" Usko "

Jep, jep :). Eli siis ei ole kuvitelmaa ei. Tosiaan joo näyttäisi nyt mitä ilmeisimmin sille että pojistamme Sam Samilla ja Uskolla olisi molemmilla vasen silmä sellainen jään sininen. Olen yrittänyt selvitellä tässä vähän ko asiaa ihan tietoa etsimällä ja Tamaraa sekä Stefania haastattelemalla. Kumpikaan ei ole ainakaan omien sanojensa mukaan tietoinen että linjoistaan olisi koskaan aiemmin mitään tällaista tullut esiin.Tää on tätä mun tuuria sitten vissiin siis taas.. :).

" Usko salamalla "

FCI:n whippetin rotumääritelmä ei sano mitään silmien väristä. Eli siis kyseessä ei ole ns. hylkäävä virhe, joten koiran kanssa on täysin sallittua osallistua niin näyttelyihin kuin kokeisiinkin. Aivan toinen asia on sitten kuinka silmien eri värisyys vaikuttaa koiran saamaan arvosteluun. Uskoisin että tämäkin on hyvin tuomarikohtaista.. ja tietysti paljon tulee riippumaan myös koirasta kokonaisuutena. Puolestaan Amerikan Kennelklubin Whippetin rotumääritelmän mukaan eri väriset silmät ovat hylkäävä virhe.

Kovasti olen yrittänyt netistä jotain etsiä perinnöllisyydestä, mutta ilmeisesti silmien värin peritymistä on tutukittu kovin vähän. Jotain löysin husky-foorumilta, jota voitaneen ainakin joiltain osin soveltaa myös whippetteihin;


" Sam Sam "

" SILMIEN VÄRIN PERIYTYMINEN

Ruskeasilmäisyys johtuu siitä, että silmän värikalvon (iris) etu- ja takapintaovat pigmentoituneet. Sinisessä silmässä vain iriksen takapinta on pigmentoitunut. Värin aiheuttaa ns. "Tyndall scattering"-ilmiö, jossa hyvinpienet proteiinimolekyylit hajoittavat valkoisen valon siten, että lyhyen aallonpituuden alue (violetti/sininen) sirottuu herkemmin kuin pitkän aallonpituuden alue ja valo näkyy täten sinisenä iriksen takapinnalla olevaa tummaa melaniinipintaa vasten (samasta ilmiöstä johtuu myös taivaan sinisyys!). Sininen silmä ei siten oikeastaan ole " värillinen" vaan pigmentitön eli väritön. Silmien värin periytymistä ei ole kovasti tutkittu, muuta kuin ruskeiden silmien osalta, josta voidaan todeta dominanssi sarjan olevan: tummanruskea(Ir), keskiruskea (irm) ja vaaleanruskea (iry). Koirilla, jotka ovat perimältään"kuparinruskeita" (bb), ovat silmät tavallista vaaleammat.

Siperianhuskylle sallitaan kuitenkin kaikki silmien värit, myös siniset, sekaväriset ja eripariset silmät esim. toinen ruskea ja toinen sininen, mikä selittyisi sillä, kun oletetaan, että kehon eri puolia säätelevät eri geenit. Sinisen silmän perinnöllisyyttä ei ole tähän mennessä voitu täysin yksiselitteisesti selvittää. On ainakin viisi eri tekijää, jotka voivat aikaansaada sinisen silmän. Yleinen valkokirjavuuden geeni, joka koiran pään väriin vaikuttaessaan aiheuttaa herasilmän. Koirilla, jotka ovat albiinogeenien (c tai cb) suhteen homotsygootteja, tai muita, joilta (C)-geeni (täysvärisyys-geeni) puuttuu. Sinistä silmää voi aiheuttaa myös Merle-geeni, jota ei esiinny arktisilla roduilla. Näiden lisäksi oletetaan olevan vielä ressessiivinen herasilmäisyyttä aiheuttava geeni. Dominanssijärjestys on seuraava: ruskea-sekoitukset-sininen. Allekirjoittanut on kuitenkin havainnut, että tämä ei aina pidä paikkaansa, sillä myös kahden sinisilmäisen jälkeläisissä on ollut ruskeasilmäisiä. Onko täten oletettava, että on olemassa myös ressessiivinen ruskeasilmäisyyttä aiheuttava geeni? Silmänpohjan heijaste on yleensä koiralla vihreä, mutta siperianhuskylla esiintyy myös punaista silmänpohjan heijastusta, myös ruskeasilmäisillä. Vihreän heijasteen sanotaan dominoivan punaista heijastetta, mutta asiasta ei ole tehty lähempiä tutkimuksia 1920-1930 lukujen jälkeen. "


" Sam Sam salamalla "

Perinnöllisyydestä Whippeteillä ei sitten tosiaan ole mitään hajua. Jotenkin sen täytyy resessiivisesti tulla jostakin, olettaisin. Muuten voisin uskoa vielä pelkkään sattumaan, mutta kun näitä veijareita näyttäisi olevan vielä kaksin kappalein samassa pentueessa, niin ei tunnu enää mielekkäälle ihan pelkästä sattumastakaan puhua ;). Silmien väritys tuskin tulee muuttumaan, koska pentujen verkkokalvot hohtavat punaisina salaman kanssa otetuissa kuvissa - Ja sinisilmäisillä koirilla pupillit aina "loistavat" juurikin punaisina.

Mutta mikä tässä kuitenkin on tärkeintä, on kyseinen erikoisuus koiralle aivan täysin harmiton. Eli siis näkö pelaa aivan normaalisti, samoin koira itse ei varmastikaan tiedosta että hänellä on eri väriset silmät ;).

Ei kommentteja: