
Jos sitä joskus
kerkiis nukkumaan
enempikin kuin neljä viisi tuntia yössä, niin voisi täälläkin jotain uutta olla useammin ;). On ollut vähän hankalaa
viime aikoina pikku
pygmin, alias
Saanan kanssa.
Mutta siis asiaan.
Viikonloppu meni
pääkaupunkiseudulla sukuloidessa ja
messarissa Kitin ja
Monan kanssa.
Näyttelytuloksiin olemme tietenkin enemmän kuin tyytyväisiä.
Kitin (
NordJW-09 Mimi Chill's Boxing Queen) hyvät
sijoitukset molempina päivinä ensin ERI/2 ja sitten ERI/1, kera
mukavien arvosteluiden lämmittivät mieltä kaiken muun
hässäkän keskellä.
Nimimerkillä vähän pysäköinti- ja
kevythäkkiongelmaa ja kaiken kruunasi
parkkihallissa näyttelyn aikana
naarmutettu automme (ja mitään
yhteystietojahan ei tietenkään ollut jätetty). Isot kiitokset kuitenkin vielä tätäkin kautta kehän reunalla meitä
avustaneille immeisille :).

Ja vaikkakin Monni sen elämänsä toisen H:n vetäisikin sunnuntaina, hyvä että setä tuomari setä
Whippetiksi edes tunnisti koko koiran, niin no
hard feelings ;).
Monan ilmoitin
alun perinkin ihan vain
seuraneidiksi, ilman mitään sen suurempia tavoitteita. Kaksi
jäbää kun on
pallittomia, ja muilla ei vielä ikä riittänyt niin rouva koira joutui uhrautumaan. Vaikkakin näin
jälki viisaana ei
Kiti edes olisi kaveria
välttämättä tarvinnutkaan :).