torstai 11. maaliskuuta 2010

Kurron sydänultra














Kurro (Mimi Chill's Icy Arctic Pearl) kävi pari viikkoa sitten virallisessa sydämen kuuntelussa, johon lisäksi otettiin heti myöskin ulrtaus. Jahka kun siis Kurrollahan kuultiin ensimmäisen kerran sivuääni peräti ensimmäisillä vaiko toisilla rokotuksilla, siis hyvin nuorena kuitenkin. Tutkinut eläinlääkäri ei kuitenkaan tuolloin ollut kovin huolestunut äänen laadusta ja rauhoitteli, että pennuilla voi kuulua ylimääräisiä, kasvuun liittyviäkin ääniä. Silloin oli jo puhetta että, jos seuraavilla rokotuksillakin jotain ylimääräistä kuuluu, niin ultrataan samoin tein. Ja eipä kuulunut mitään normaalista poikkeavaa, joten asia sai olla.

Kunnes nyt sitten vuotuisten rokotusten yhteydessä taas ääni kuului. Voimakkuudeltaan 1/6, mutta silti. Joten Tarjan kanssa tulimme siihen tulokseen, että hyvä Kurro olisi kuunnella nyt sitten ihan virallisesti ja ultrata heti perään, jos jotain ylimääräistä kuuluisi. Ja kuten ylläolevista dokumenteista käy ilmi, ei mitään hälyttävää sydämmestä löytynyt. Joka tapauksessa Kurrokin on menossa vielä uusinta-ultraukseen vuoden kuluttua, niin saadaan asialle vielä lopullinen varmistus.

Tämä olisi nyt sitten ilmeisesti sarjassaan jo toinen sydämen fysiologinen virtausääni, mitä meidän tiimin kohdalle osuu. Ja aivan "eri linjoista" (ainakin paperilla). Mitä yhteistä nyt keksin Monan - ja Kurron äänelle, niin molemmat koirat ovat oikeasti kovia jännittämään eläinlääkärissä, joten kyllä tuo jollain tapaa korreloi verenpaineen kanssa ;). Kurrolla ääni on tosin kuultu huomattavasti aikaisemmin, kuin Monalla, jolla se tuli ns. puun takaa vasta virallisen sydänkuuntelun yhteydessä.

Asiasta toiseen Kurro käväisi viikko takaperin myös virallisessa mittauksessa maastokirjoja varten, ja lainatakseni Tarjan (vaiko Saunalahden) sanoja, mistä näitä senttejä oikein tulee...? Tulos 54,3cm, et sillain :). Ei menny ihan yksiin mun veikkauksian kanssa, joo ei :). Ei auta vaikka laittaa kaksi hyvänkokoista yhteen, kun tuotos voi siltikin olla jotain ihanteiden ulkopuolelta. Mielenkiinnolla jäämme odottelemaan muiden sisarusten virallisia mittoja.. ;).

Helmikuun puolella Kurro poikkesi myös Helsingissä koirakoulussa Kirsi Aallon tykönä. Kun miehekkeen alulla on ollut jonkinmoista taipumusta eri asteiseen remmiräyhäämiseen, päätti ilokseni Tarja perheineen tarttua ongelmaan. Noh, hommaan tuli paljon valaistusta ja Kurro oli ehkä vielä kovempi luonteinen kuin oli oletettu. Kouluttajan mielestä kuitenkin tervepäinen koira, jonka pää kestää kyllä vaikka mitä :). Pienimuotoisessa luonnetestissä ei kelkat ja nuket pelottanut olleskaan.. ;). Mutta siis koulutus on alkanut, ja tuloksia odottelemme innolla tässä kevään aikana ;).

2 kommenttia:

Nina kirjoitti...

Arvaa repesinkö kun luin tuon ultran tuloksen " hyvälaatuisena virtsausäänenä!":D Mutta siis asiaan eli hienoa että pojan sydän ok!;)

Terkkuja Belltownilasta!;)

Anna kirjoitti...

Joo, mä huomasin sen kanssa jo ensi lukemalla :). "Virtausääni" tuntuu olevan yllättävän vaikea sana kirjoittaa oikein... kun siinä Anders Erikssonin kirjoittamassa Monan "todistuksessakin" puhutaan loppupäätelmässä virtsausäänistä... :). Mutta kaikki nyt varmaankin ymmärtää mistä puhutaan, toivottavasti ;D