maanantai 28. kesäkuuta 2010

Metsässä


Romeo

Kameraa on tullut tänä kesänä ulkoilutettua metsikössä kohtalaisen harvakseltaan. Sattuneesta syystä - jos ei ole itikoita oikeasti sata takavasemmalla inisemässä, niin sitten on se kolmekymmentä paarmaa, ja vauhtia (niin mitä vauhtia nimim. rv 38+1) olisi parempi pitää päällä reippaasti koko ajan. Tänään päätettiin koettaa onneamme ja kameran mukaan pakkasin, sää kun oli mukavan lämmin mutta kovatuulinen.

Muutama kuva sitten kärsittiin ottaa ;

Miisa kivellä

Winni hölkkää


Wilson tähystää heinikosta.. tulkaa jo!

Kääntöpaikan mehuhetki

.. ja Mona herkässä valossa :)


Ja sama porukka vielä aamutuimaan. Ei niin mitään kiirettä mihinkään, kenelläkään ;). Monalla alkaa juoksu pikkuhiljaa päättymään, eikä juurikaan enää vuoda. Pojatkin ovat ottaneet sanotaanko yllättävän rauhallisesti. Vähän on häntä välillä viuhunut ja leikittää koetettu, mutta siinä kaikki. Että kyllä kastraatio on ollut tehokas ;).

Meillä siis juoksu alkaa loppua, tosin kuin sitten terveisiä on kuulunut ensin juhannuksena Murulta (Mimi Chill's Beauty In Black) ja tänään myös Outi soitti että Kitillä (PMJV-09 Mimi Chill's Boxing Queen) on nyt viimeinkin alkanut se ensimmäinen juoksu - ja tietenkin juuri silloin kun sitä vähiten olisi kaivattu ;). Neideillä siis ikää Murulla se 16kk ja Kitillä hieman enempi, melkein 19kk. Mutta jännä, että kaikilla pukkaa samaan aikaan, vaikka aivan eri talouksissa asuvatkin.

Ja lopuksi vielä pari kuvaa junioreista. Saana vietti tässä hiljan 1-vee synttäreitä ja kylälemässä kävi niin mummoa, ukkia kuin enoakin ;).

maanantai 21. kesäkuuta 2010

Mona & Hupi


Ei aina koiran juoksu etene niin kuin edelliset ;). Ei mennyt meidän astutsmatka Juhannukseen, vaan käytiin Monan kanssa moikkaamassa Hupia ensimmäisen kerran jo eilis iltana ja huomenna matkaamme Anitan tykö vielä uudestaan. Viimeeksi Mona astutettiin progesteronitestien mukaan juoksun 18. ja 20.päivä - nyt 13. ja 15. päivä - viisi päivää aikaisemmin kuin viimeeksi.


.. ja sitten alkaa pitkä neljän viikon odotus, että päästään ultraamaan ;).

sunnuntai 13. kesäkuuta 2010

13.6. Orivesi ja Mustialasta kuvia


Minna ja Muru (Mimi Chill's Beauty In Black) poikkesivat tänään Oriveden kansallisessa koiranäyttelyssä. Tuomarina oli Simu Calin, Romaniasta - vaikkakin alunperin kun itse harkitsin näyttelyä tuomaritiedoissa aivan varmasti luki Cristian Vantu, Romania. Missä vaiheessa sitten liene muuttunut. Noh, enivei Muru voitti junioriluokan erinomaisena, joten ihan hyvin siellä sujui ;). Itsellänikin oli kova yritys paikanpäälle, mutta Keijo joutui olemaan koko viikonlopun töissä, joten se siitä.

torstai 10. kesäkuuta 2010

Agilityä ja juoksuhousuja



Mona sitten päätti aloittaa sen juoksunsa tiistaina. Jotta siis näillä näkymin ensi maanantaina käydään jo ekoissa progeissa, mutta jos vanhat merkit paikkaansa pitävät niin maaseutu Juhannus vaihtuneen kaupunki versioon. Ihan jo senkin puolesta että Puumalassa viettää Juhannusta myös viisi kastroimatonta urosta - rodut vaihtelevat Cavaliereista liian läheisiin whippetteihin ;).

Mona ja Winni nukkuu ZZZzz

Niin ja netistä löytyi vielä pari videota lisää Mynämäeltä;




keskiviikko 9. kesäkuuta 2010

Mustiala 5.-6.6.

Tuloskimaraa viikonlopulta;

6.6.2010 Whippet-Harrastajien erikoisnäyttely;

Urokset tuomaroi Agneta Kappers, Ruotsi


ja nartut Hanne Berit Husby, Norja


5.6.2010 Whippet-Harrastajien Open Show (epävirallinen)

Urokset tuomaroi Hanne Berit Husby, Norja


ja nartut, Agneta Kappers, Ruotsi


Että ei nyt mikään ihan kökkö viikonloppu, luokkasijoituksia kuitenkin tuli ihan mukavasti ;). Ja muutenkin aika sujui rattoisasti sään suosiessa. Willylle harkitsimme ruskean piilolinssin ostamista, se kun ei ainakaan vielä ole doping-listalla ;).

Niin ja launataina koti-matkalla tei Tiiriön ABC:lla hyvän diilin :). Ostin pihalta litran espanjalaisia mansikoita hintaan 3,50 egee. Autossa aloin miettimään että onpa iso litra verrattuna meidän Prisman litraan. Kaivoin kotona puntarin kaapista ja kas 1,3 kiloo ;). Vanhana mansikanpoimijana muistelisin että kilo on noin kaksi litraa. Isot on litrat Hämeenlinnassa päin... oispa bensassakin ;).

torstai 3. kesäkuuta 2010

Hiekkakuopilla

Kiti ja Kitin keppi

Tiistaina oli niin kaunis sää (kuten tällä viikolla on muutenkin ollut), ja aamulla vielä sen verta viileätäkin että oli pakko lähteä urheilemaan kohti Saarikylien hiekkakuoppia. Urheilusta puhun siksi koska oman mahan koko on jo melkoinen, Saana matkustaa matkarattaissa ja hiekka hiekkakuopilla on yleensä jokseenkin pehmeää ja rinteet jyrkkiä :). Hengissä selvittiin ja vauhtia piisasi.

Monallahan on ihan oikea-oppinen juoksu-asentokin, ei muuta kuin mantteli päälle niin menisi kuin väärä raha ;)

.. kohti sitä Kitiä ja Kitin keppiä

.. ja sit tuli kiire

Kiti alamäessä. Niin ja tikit on jalasta poistettu. Haava on hyvän näköinen, mutta neidistä olisi kiva nakertaa jäljellä olevaa rupea.

Pieni iloinen koira

Ja siis vaikka kuuma oli niin montussa oli hirvittävä määrä itikoita!

Suunta selvillä :)


Winnillä ja Monalla on menossa joku juttu


Alamäkijuoksua, tehokasta

Romeokin oli mukana, mutta keskittyi lähinnä katselemaan kun kolme muuta juoksivat

.. ja sitten kaivetaan vilvoittelu-kuoppaa

valmis :)


ja vielä Wilsonin poseraus

Eläinlääkärissä

Tullakko hoitoon tälle tohtorille? Wilsonin korvassa oli kuulemma hyvä valo. On viime aikoina saatu Miisan kanssa ravata eläinlääkärissä tämän tästä, alkaa huomaaman jo leikeistäkin ;). Kumma homma kun menee yleensä pitkä siivu ettei ole mitään ja sitten toisinaan tuntuu tulevan pätkä että on koko ajan jotakin. Ei suurta, mutta monta pientä juttua peräjälkeen. Tai kait se vaan tuntuu sielle, kun on monta koiraa :).

Rentoutunut potilas nro 1

Ja potilas 2 on tarkastusvuorossa

Näyttelymenestystä sateenkaaren väreissä

Romeo ja hyvä haju

Meillä on ollut netti kotona poikki sitten viikonlopusta ja meinasi usko loppua tuleeko se kuntoon enää olleskaan. Kaameeta huomata kuinka riippuvainen sitä oikeasti alkaa tietokoneesta ja netistä olemaan... ;). Viime viikonloppuna meidän kölliessä kotona auringossa oli kasvatteja aktiivisesti näyttelyissä pitkin Suomea. Ja menestys oli ainakin värikästä, jos ei muuta ;)!

Järvenpää 30.5.2010, Primoz Peer, Slovenia


Joensuu 29.5.2010, Stefan Sinko, Slovenia


Kiti kuuntelee kärpäsiä

Et sillain :). Nyt on musta-kööri saanut näyttelyistä jo melkein koko väriskaalan. Ei oo ainaskaan tasasta ja tylsää ;)! Noh, saas nähdä kuin porukan käy tulevana viikonloppuna Mustialassa.

Mona paistattelee

Niin ja nyt tänään saatiin sitten myös Oliverin kakkanäytteen tulokset - Ja Giardiahan sieltäkin löytyi epämääräisten vatsaoireiden aiheuttajaksi! Jotta siis sitä nyt sitten ilmeisemmin on ihan oikeasti jonkin verran liikenteessä, ainakin pääkaupunki seudulla... Mielenkiintoista.