tiistai 2. lokakuuta 2012

HVK:n maastot 30.9.2012


Sunnuntai siis meni viimeinkin siellä virallisten maastoilujen merkeissä. Sellainen projekti tosiaan oli saada näitä omia koiria kisoihin, että olen erittäin tyytyväinen lopputulokseen! Lähinnä siis ylipäätään se että saa homman alkuun. Harrastaminen kun täältä kaakonkolkalta ei ole ollenkaan niin yksinkertaista, kuin kehäIII sisäpuolelta, aloittaen vaikkapa mittauksen järjestämisestä. Mutta loppu hyvin kaikki hyvin, tai vissiin tää nyt sitten oli jonkin alku ;)? Molemmat tytöt (Manta ja Linda) siis selvisivät radasta ilman suurempia loukkaantumisia, lähtivät vieheen perään ja saivat hyväksytyt tulokset. Eli siis kaikki mitä lähdettiinkin tavoittelemaan :)! Manta itseasiassa pääsi vielä finaaliinkin ja paransi sijoitustaan siellä.

Mä vähän jo mietin, että jätetään koko homma väliin, kun sääennustukset lupailivat jotain ihan kaameeta juoksukeliä, ja kyllähän siellä alkuerissä kieltämättä rapa roiskui aikalailla. Mutta muuten oli kyllä oikein mukava, pitkä päivä. Kiitos kaikille sauralaisille :)!

Tulosten valossa meillä taitaa pyyhkiä paremmin maastoissa kuin kehissä. Minun mielestäni se nyt on sinänsä vain hyvä asia että vaikka tässä näyttelylinjaisilla suvuilla mennään niin käyttöominaisuuksiakin näyttäisi olevan :)! Ja iso rooli on myös tietysti kasvattiemme omistajien taustatyöllä, että koirat ovat ylipäätään siinä fyysisessä kunnossa, että pystyvät juoksemaan kilpaa huippujen kanssa :)! Viidestä kasvatista, neljä finaaleihin, sieltä kaksi SA tulosta ja 2 sertiä. Pialle ISOT onnittelut. Aivan mahtavaa. Molemmat pojat, Cuba & Remi, juoksivat siis SERTit ollen sijoilla 4 ja 5 :).


Remi (Mimi Chill's King Of My Castle) 489p sij 5/21, SERT
Cuba (Mimi Chill's Rocky Prince) 492p sij 4/21, SERT

Onnea, Onnea :)!

Ja sitten nää meidän tytöt. Kaikki kolme siis olivat ekaa kertaa kisoissa. Siihen nähden normikorkuisissa nartuissa meni oikein kivasti ;).


Iitu (Mimi Chill's Give It To Me) 463p sij 8/21 SA


 Ja sitten Manta (Mimi Chill's Miss Tiger) 460p sij 9/21 SA
Linda (Mimi Chill's Hetken Tie on Kevyt) 195p sij 17/21

Lindan kohdalla kävi vähän niin, :D, että kun irti komento koitti sain tyrkätä (lue heittää) sen vieheen perään. Ja hää olikin sitten tulossa takasin päin mamman syliin. Mutta Onneksi kaveri lähti ajamaan viehettä niin Lindakin sitten hokas että mikäs juttu tää nyt olikaan ja ajoi hienosti loppuun asti sekä tappoi vieheen, vaikka kaveri sitten puolestaan jätti juoksun kesken ensimmäisessä mutkassa. Tää varmasti vaikutti jonkin verran pisteisiin... Jo siinä varustetarkastuksessa olin vähän sitä mieltä että ketuille mennee, mutta setä siinä oli sitä mieltä että ei se kipsissä oo, hän on vaan sellanen filosofi, ajattelee asioita. En ookaan ajatellut itse asiaa tältä kannalta ;).


Ja nämähän olikin hauskoja! Eli siis olen kylllä noin suurinpiirtein tiennyt mistä ne pisteet koostuu, mutta tällainenhan valaisee asiaa taas hieman. Ei tällaisia saanut 4 vuotta sitten kouraansa :). Hyvä hyvä :)! Yllä siis Lindan arvostelut, Linda sinisellä manttelilla. 



Ja Mantan alkueräpisteet keltaisella pohjalla. Oli punaisella manttelilla. Mantan kanssa ei ollut mittään ongelmia. Tajusi heti mistä on kysymys :).

 
Ja finaaleissa Manta sinisellä manttelilla.



Ja sittenhän paikalla oli vielä Don Carlos meitä hauskuuttamassa aaumpäivän! Eli siis nähtiin Minna ja Kaarlea (Mimi Chill's Brief Is The Light) Ja tokihan Kaarleakin piti koettaa kuvailla, mutta heinä oli pitkää ja sää viluinen. Hieno pieni mies hän kuiteskiin oli < 3 !! Ikää siis heillä taitaa olla.. mitä 3,5kk.

Kuvia maastoista täällä , lisää tulee jahka kuvaajat laittaa nettiin ;)


Ei kommentteja: