tiistai 10. joulukuuta 2013

Se olis lunta nyt :)


Tai tainnut olla jo kohta viikon verran. On ollut hieman päivitystaukoa, kun siellä ompelukoneella on tullut vietettyä hetki jos toinenkin ;). Mutta pakkohan se oli eräs päivä kameraa ulkoiluttaa kun koirat temusivat tuoreessa lumessa. Jopa veli Wilson innostui ottamaan niin sanotusti perää alle välillä ;). Ihanaa kun on viimein vähän valoisampaa :)!

Ja yllättäen Veralla on vauhtia niin, etteivät jalat tahdo aina mukana kestää... kamerasta nyt puhumattakaan.

.. tyypit kahtoo että siellä se taas meni :).

Ja Monni Bambino tarkkailemassa tilannetta

Maanantai iltapäivän halo


Vera lintutarkkailussa

Ja Friendly Snowmans.. :)


Mona ensimmäisen akupunktio/laser käsittelyn jälkeen

Monallahan on tosiaan ollut se selkä enemmän tai vähemmän kipeä aina heinäkuulta asti, ja sitä kun on tässä tutkittu ja hoidettu, niin samalla löytyi se aiempi sydänjuttu. Heinäkuussa erään uintireissun päätteeksi ei kotona päässyt sohvalle, vaikka yritti. Jotenkin ei jaksanut työntää itseään sohvalle takapäästään. Ei selkeästi onnu, mutta pitää painoaan selvästi enemmän vasemmalla jalalla kuin oikealla ja rappuset kiipeää yläkertaan yksitellen. Alas tulon kanssa ei ole ongelmia. Kaularangan, selän ja lonkkien luusto on ok. Carphrofen pistoskuurille taikka Dolagikselle ei ole ollut mitään hoitovastetta.

Nyt sitten lähdettiin kokeilemaan akupunktio/laser hoitoa, jota saa kerran viikkoon kolme viikon ajan, jonka jälkeen harvennettaan. Väläyteltiin jo mahdollisuutta kultapalaimplanteista, jos löytyisi selvät pisteet mihin ne kannattaisi laittaa. Jo ensimmäisen kerran jälkeen illalla Konni makasi ketarat ojossa ja tänään aamulla onkin kyllä mennyt sitten ihan rapukävelyä - on siis selvästi kipeän oloinen, mutta tämä on aivan normaalia parin päivän ajan hoidon jälkeen. Hoidot ovat muuten todella mielenkiintoista seurattavaa, minulle aivan uusi osa-alue. Voin niistä myöhemmin kertoa lisää ja innolla odotan, josko tästä löytyisi vaivaan parannus.


Ja viimeisenä vaan ei vähäisimpänä kävimme tänään Myyn kanssa ultrassa. Ja lainatakseni eläinlääkärimme sanoja; "Äiti ja tytär voivat hyvin" :DDD

Eli ultrassa näkyi siis yksi pentu :D. (ei sukupuolesta vielä mitään tiedetä;)) Ettei vissiin kannata odotella sitten mitään jättisuurta pentuetta tällä kertaa.. Tosin ongelmia voi olla näinkin päin tiedossa. Ja pitää nyt vähän seurailla kuinka massu kasvaa, ja käydä sitten alkuvuodesta uudestaan ultrassa/rtg jos siltä tuntuu, ettei siellä todellakaan ole asukkeja kuin se yksi. Yleensähän meillä on syntyneiden pentujen määrä ollut aina pari enemmän, kuin mitä ultrassa on näkynyt. Tähän asti siis :D.

Ja sittenhän tässä on alkanut jo omat spekulaationi siitä, että mikä meni mönkään. Noh, ensinnäkään Myystä emme ottaneet progeja, joten astutusajankohta on voinut olla väärä. Toisekseen se jälkimmäinen astutus on sitten voinut mitä ilmeisimmin epäonnistua, ne kun eivät jääneet nalkkiin. Ja onhan niitä tietenkin monia muitakin mahdollisuuksia, mutta nämä lienee todennäköisimmät vaihtoehdot.

Mutta toivottavasti "Äidillä ja tyttärellä" sujuu lopputiineys hyvin ja tytär saadaan onnellisesti maailmaan ja pari poikaakin olis tervetulleita ;). 

tiistai 19. marraskuuta 2013

Jyväskylä KV 17.11.2013

Hazy ja Hilla

Viikonloppuna tuli pyörähdettyä Jyväskylän KV näyttelyssä. Osa Mantan viime keväisistä pennuista teki depyyttejä junnukehissä.. jaa vielä taitaa olla esiintymisessä hieman hiottavaa, mutta tästä se lähtee ;). Näyttelymenestyksenä tällä kertaa luokka sijoituksia. Kiitos kaikille mukavasta päivästä :)!

Tuomarina siis Marjorie Martorella, Yhdysvallat

kuva: Marko Pessi
Dante (Russian Lover) JUN EH/4

kuva: Sonja Kumpulainen
Cuba (Rocky Prince) AVO ERI


Hilla (Little Puma) JUN ERI/3


Hazy (Ava Adorable) JUN EH

Bonus Veera (Pikkuliisan Päivänhohde) JUN ERI/2 SA 
Tämä Vera on siis meidän Darwinin (Panther's Daydream) jälkeläisiä 

kuva: Marko Pessi
Ja meidän Vera (Princess Of China) NUO ERI/1 SA

Vera viuhtoi pitkät päällä, hullunkiilto silmissä sellaista vauhtia menemään, että olis ollut piikkareille käyttöä. Valeraskaus alkaa siis viimeinkin olla selätetty. Allekirjoittaneella on ollut viimeaikoina sellaista matalaliitoa paikkakunnalta toiselle, milloin koirien ja milloin lasten tiimoilta, kilometrejä tullut mittariin montako tuhatta liene lisää. Joten nyt onkin hyvä rauhoittua hetkeksi, vaikkapa sinne ompelukoneen ääreen ;)

torstai 14. marraskuuta 2013

Myy & Vito


Myy (Mimi Chill's Balck Mamba) astutettiin Vitolla (Ch Nightvision Catch The Miracle) maanantaina ja keskiviikkona. Heillä synkkasi hyvin ja maanantaina kaikki menikin ihan normaalin kaavan mukaan. Keskiviikkonakin joo kaikki sujui normaalin kaavan mukaan, mutta jostain syystä eivät jääneet nalkkiin, joka on allekirjoittaneelle uusi kokemus. Vito oli kyllä sen oloinen että homma on hoidettu, joten otettiin sitten kuvia ja jäädään odottelemaan joulukuun puolelle, että mitä sieltä massusta ultrassa löytyisikään :).

maanantai 4. marraskuuta 2013

Maastoilua


Kisakausi taitaa olla jo virallisesti päättynyt, mutta myö reenaillaan sillon tällön omaksi, ja koirien iloksi. Nappasin kamerankin pitkästä aikaa mukaan ;).

Frosti (Nightvision Frozen By The Sun)

Dante (Russian Lover)


Roma (Agadio Blue Hour)


Roma tuumailee kun mamma läks Allin kanssa..



Linda (Hetken Tie On Kevyt) ja käännös 

Kiti (Boxing Queen)

Manta (Miss Tiger) ja sama mutka :D

Miisa, sertifioitu vieheen palauttaja :D

Alli

Manta

Kiitos kaikille, oli mukavaa ja kattotaan, josko sitä vielä marraskuun loppupuolella olisi maa sulana ;)

perjantai 1. marraskuuta 2013

Pennut omissa kodeissaan

Namu (Kiss Kiss Me)
Niin se vaan on kuukausi hujahtanut edellisestä postauksesta. Kaikki pennut ovat nyt lähteneet onnellisesti omiin koteihinsa. Ja ihan kiitettävästi teiltä kaikilta onkin tullut kuvia ihasteltaviksi :)!! Niitä on aina ilo saada, kaunis kiitos niistä.

Vaikka pentuja oli se yhdeksän ja ei nyt enää varsinaisesti kesäkeleissä menty, oli tämä pentue kokonaisuudessaan kuitenkin ehkä hieman rauhallisempi, kun se viime kesäinen kymmenikkö - jotka olivat kyllä aivan vallattomia.

Tästä pentueesta jätimme kaksi pentua sijoitukseen; yllä olevan Namun ja Solen (American Beauty), joka muutti Muru-mamman mukana Orivedelle. Valinta oli kaikkea muuta kuin helppo, mutta loppujen lopuksi päädyimme näihin kahteen, ehkä melko ennalta arvattavaan suloisuuteen. Namu on ensimmäinen pentumme, joka tuoksuu korvan takaa aivan syreenille.. hajuvedet siis omasta takaa!

Victor (Dark Diamond) ja eno Darwin (Panther's Daydream)

Saga (Feet in the Water) maastoutuu lattiaan ;)

Mantan (Miss Tiger) uusi bf Apassi (I Am Legend).. ovat siis kyläilemässä samassa mummolassa ;)

Reino (Written In The Stars) vauhdissa :D

Tyyne (Cat Ballou) tarkkana :)


Lila (Beauty in the Water) rannalla :)


Ja Veeti (Dare to be Great) söpöstelee ;)


Bonuksena Hazy (Ava Adorable), jolla oli ja mäni jo luntakin tässä matkan varrella ;)


Ja tosiaan, ei mene asiat aina niin kuin suunnittelee ;). Nytkin allekirjoittanut ehti ilmoittaa muutaman koiran Voittajiin, tavoitteena esittää siellä mustaa kasvattajaryhmää, kun kappas kappas Myy (Black Mamba) menikin ja aloitti juoksun. Reilua kuukautta aiemmin kuin sitä odottelimme... mutta ei sen niin, eiköhän tässä jotain keksitä ;).



Ja viimeisenä, vaan ei suinkaan vähäisimpänä, meidän Monalla (Ch Taraly Black Panther) dignosoitiin mitraaliläppävuoto. Pitkä tarina kuinka ultraan päädyimme, mutta lyhykäisyydessä diagnoosinvirallinen nimi on Endokardioosi, siitä lisää esimerkiksi TÄÄLLÄ. Monallahan on aiemmin nuoruudessaan kuulunut sydämestä sivuääni, mutta se oli aortan alueelta ja diagnosoitiin ns. fysiologiseksi. Nyt tämä uusi sivuääni kuuluu vähän eri puolelta sydäntä.

Monan kunto on hyvä, ei minkäänlaisia oireita sydämen vajaatoiminnasta. Sydämen ultrannut ell. Seppo Lamberg oli sitä mieltä, että jos hän lähtisi ennustamaan niin todennäköisesti menee Mona yli kymmenvuotiaaksi ilman lääkitystä ja joka tapauksessa vielä vuosia. Pumppuvoimaa oli erinomaisesti, joka oli hyvä asia.

Mutta onhan tämä nyt silti hieman murheellista, vaikkei mistään kaamean vakavasta asiasta olekaan kysymys. Aika kuulemma näyttää, onko tämä ns perinnöllistä muoto vaiko rappeutumaa. Ei auta, että koira on tutkitusti ollut terve keväällä 2012 - syksyllä 2013 tilanne voikin olla jo toinen. Toki ikää tulee koko aja lisää, Monahan täyttää ensi vuonna jo 8 ja tämän tyyppinen läppävuoto alkaa tavallisimmillaan 7-10 vuoden iässä.



Tässä vaan mielestäni korostuu se kuinka tärkeätä olisi tutkia myös niitä iäkkäämpiä jo jalostukseen käytettyjä narttuja (kuin myös uroksia). Sekä se - niin loppuun jauhettu fakta - siitä tosiasiasta kuinka tärkeätä olisi pyrkiä käyttämään niitä jo hieman iäkkäämpia (ja terveeksi tutkittuja) uroksia. En väitä että itse niin aina tekisin, mutta tähän tulisi mielestäni pyrkiä. Uroksen jalostukäyttö 10 vuotiaana on aivan mahdollista, mutta nartun jalostuskäytön aloittaminen 7 vuotiaana, jolloin suurin osa erilaisista sairauksista olisi jo tullut ilmi, ei liene kenestäkään kovin mielekäs ajatus. 

Mutta mitä pidempään on kasvattanut, sitä hankalammaksi tämä tuntuu koko ajan menevän. Tieto lisää tunnetusti tuskaa ja kasvattajana sitä on ehkä vähän pakko tuskaantua. Sitä alkaa pohtimaan, että johonkinhan ne kaikki sukutaulun Sesset ovat joskus kuolleet, ja en oikein jaksa uskoa että kaikki ovat menneet pelkkään vanhuuteen, tyyliin 14 vuotiaana kotisohvalla takan ääressä.. nukahtaneet vain pois, joka sinänsä on Kaunis ajatus. Nykyään ollaan onneksi avoimempia näistä asioisa kuin ennen, mikä on oikea suunta. Sillä yhtään tervettä sukua ei voi olla olemassa. Tai jos on, olen hyvin kiinnostunut kuulemaan lisää ;).

sunnuntai 6. lokakuuta 2013

HVK:n maastot ja pennut 6 viikkoa



Pennut ne kasvaa hurjaa vauhtia. Mikrosirut, kuin viralliset nimetkin on nyt saatu, olohuone valloitettu vauhdilla kuin myös takapihan pennuille tehty aitaus :). Vieraita viihdytetty urakalla, ruoka maistuu, ja herkkuja opetellaan kovasti järsimään... kuin myös varpaita ja villasukkia. Sellaista ihan normaalia koiranpennun elämää täällä suunnalla siis ;).

Linus
Viime viikonloppuna (29.9.) tuli käytyä HVK:n maastoissakin Helsingissä. Sen ihmeäpää menestystä ei junnujen kanssa tullut, mutta kaikki kolme sisarusta saivat juostua "koelähdöt" hyväksytysti :). Joten tästä on hyvä jatkaa kohti tulevaa kautta :).

kuva: Minna Keronen
Vera (Princess Of China) (joka ehkä omasta mielestään on nopeampi kuin oikeasti onkaan ;)), punnersi radan hienosti lävitse a) valeraskaana  b) jonkun ihan oikean vajaa 5 vuotiaan ratakoiran parina, normaalikokoisissa nartuissa, me so happy ;). Pisteet 206 ja sijoitus 21/24 :P 

kuva: Marko Pessi
Ja Linda (Hetken Tie On Kevyt) alias harmaa salama (vaiko lentävä lihapulla) hilppasi radan lävitse aamutuimaan nolla koirana :)! Ja hyvin vetikin ;)


Linus (Little Sparrow) juoksi alkuerän hyvin ja pääsi filnaaliin. Finaalikierroksella sitten veti homman siinä määrin lekkeriksi, että kaverihan siinä kaatui ja Linukselle sieltä diski tuli, ja ihan oikeutetusti. Mamma Monahan tätä myös nuoruudessaan harrasti, olen siitä aiemmin täällä avautunutkin ja Linus on nyt ensimmäinen Monan jälkeläisistä tällä samalla ominaisuudella. Riikan kanssa oli vähän puhetta, että nämä juoksuhommat nyt sitten jätettäisiin hautumaan ensi kauden ylitse ja katsotaan, josko varmuutta vieheelle olisi tullut sitten kaudelle 2015.



Kaarle (Brief Is The Light) juoksi sisaruksita parhaiten. Ensimmäisissä kilpailuissaan hienosti 452 pistettä, sijoitus 9/17 ja SA. Kaarle palkittiin myös kilpailun parhaimpana nuorimpana koirana :)! Ikää siis hikiseen sen 15kk, että ylipäätään kilpailuihin pääsee :)!

ja sitten viimein niitä kuvia pennuista;

Victor, Tuikku, Vihtori ja Sole

Tyyne ja Vihtori

Veeti ja Sole

Vihtori

Victor ja Lila

Herra Koirakasvattaja toisessa polvessa ja Lila ;)

Apassi

Tyyne

Virallisemman oloisia kuvia pöydältä, ikää siis 6 viikkoa, kera virallisten nimien. Ja mitä mie nyt voin sanoa, kaikki ovat ihan oman näköisiänsä :D!

Mimi Chill's Dare to be Great
"Veeti"

Mimi Chill's Written In The Stars
"Vihtori"


Mimi Chill's I Am Legend
"Apassi"

Mimi Chill's Dark Diamond
"Victor"

Mimi Chill's Feet in the Water
"Emma"

Mimi Chill's Cat Ballou
"Tyyne"

Mimi Chill's Beauty in the Water
"Lila"

Mimi Chill's Kiss Kiss Me
"Tuikku"

Mimi Chill's American Beauty
"Sole"