torstai 19. syyskuuta 2013

Kuulumisia


Nyt ne on viimeinkin mullissa. Nimittäin pitkälle toistatuhatta kukkasipulia. Saas nähdä kuin ketuilleen mennee, mutta paree olis nyt edes muutama kukkanen nousta tahi lähtee reklamaatiota suuntaan jos toiseenkin X). Se on muuten jännä juttu, kun on pehmeää multaa edes viiru jossakin, niin tikkujalkojen tulee tepastella juuri siinä pisteessä myöskin :P. Pisteet kuitenkin tytöille - ei vielä yhtään ylösnostettua sipulia. Ja poikiahan ei voisi moinen pöllöily vähempää kiinnostaa ;). 

Kuvassa siis Lidlin kukkasipulit, joita nyt ihan uhallkin ajattelin kokeilla. Ainakin ulkoisesti olivat ihan ok, saas nähdä kuinka on asianlaita kun makaavat maassa puolisen vuotta... Näiden lisäksi tuli kukkasipuleita hankittua aika paljon myös Viherpeukaloilta, Prismasta ja MultaSormesta. Viherpeukaloiden nettimyynti oli ainut paikka, missä sipuleiden seassa oli muutama mätä yksilö :/. Kevättä odotellessa siis, että minkälaista jatkoa tarinalle tulee... 


Niin, ja olen jo jonkin aikaa sitten pistänyt merkille, että toisen kukkapenkin havunneulaset tuntuu kasaantuvan tällaisiksi ihan ihme pikku kekosiksi. Joku kiskoo havunneulasia maan alle... ei näy muurahaisia eikä myyriä. Onkohan meillä termiittejä, vai voisko ne olla jotain koppakuoriaisia?


Tässä kuvassa söpöstelee Hilla (Little Puma). Hilla on toistaiseksi ollut vielä "ihan vaan kotona kasvamasssa", mutta misseily kuulemma starttaa sitten hieman syksymmällä Jyväskylästä.


Danten (Russian Lover) kanssa poikkesimme Imatralla mätsärissä viime sunnuntaina 15.9. "Pikku"-marakatti loikki itsensä hienosti BIS-5 :)! Hienosti jaksoi keskittyä ja ottaa kontaktia, vaikka välillä ote hieman herpaantuikin ja teki kirjaimellisesti kenguruloikkia yläoikealle :). Siinä on ainakin koira, jolla tuntuu olevan huumorintajua :D. Markolle kiitokset, kun tulitte paikalle :)!

Kaarle ja Linus
Sitten hieman näyttelytuloksia Vantaa 7.9.2013

David R. Miller, Yhdysvallat

Linus (Little Sparrow) JUN EXC/1 CQ
Kaarle (Brief Is The Light) JUN EXC/3

Ja Kaarle on kunnostautunut nyt myös Rally Tokossa.. tosin ilman palloa. Mutta tykkää siitäkin kuulemma ihan kympillä. Hyvä Minna :)!


Ja sitten muutama pakollinen pentukuva. Heillä siis tänään ikää 3,5 viikkoa ja pentujen maailma on laajentunut jo koko keittiöön. Ja mikä tohina käykään... :)






Vera täti olisi niin innokas pentujen hoitaja... varsinkin valeraskaana. Huokaus. Verallahan alkoi siis juoksu heinäkuun alkupuolella.. ja, ja nyt on tutkittu hänen viimeaikaista outouttaan (se on ollut välillä jotenkin kumman rauhallisen oloinen ja nuolee mahaansa. Rapsuttelee korviaan ja pesee tassujaan..) Ja erinäisten tutkimusten jälkeen muuta syytä ei käyttäytymiselle löynyt kuin valeraskaus, mikä nyt ajankohdallisestikin on ihan osuva.. Ja tosiaan tilanteen ylipääsemistä ei varmasti ainakaan helpota kotona olevat 9 pientä palleroa, jotka mönkivät ja vikisevät.. :P. Dubbadaijaa, onneksi nyt ei sentään vielä maitoa tule...


Cuba (Rocky Prince) kävi virallisissa terveystarkastuksissa. Sydän tutkittiin ultraamalla, ja terveeksi todettiin. Oikeasta silmästä löytyi pieni vuoto lasiaisesta, meillä sarjassaan ensimmäinen löydös ja tilanteen kehittymistä tullaan seuraamaan jatkossa. Tämän pentueen muut koirat on kaikki tarkastettu ja sieltä ei muilla ole ollut huomautettavaa silmissä (kuin sydämissäkään).

Ei kommentteja: