Meillä ainaksin hyvin rauhallisissa merkeissä. Wilson on koiristamme ainut, joka paukkeeseen reagoi. Mutta sekin on ollut hallinnassa jo vuosia lääkityksellä. Ne viimeeksi riemuitut kinokset ovat jo mennen talven lumia. Krookukset ja narsissit pukkaa pintaan. Juuri ne mitä syksyllä kassikaupalla kaivoin yötämyöden maahan. Baah, uusia lumia odotellessa kasailen lehtiä kukkapenkkien peitoksi... Ei tässä leudossa talvessakaan sinänsä ole mitään valittamista, näin omakotitalon lämmittäjän näkökulmasta. Mutta olisi edes vähän valoisampaa ja se hiekan määrä eteisessä on ollut melkoista! Ei nuo koirat niinkään, mutta lapset kiikuttaa rapaa sisään ihan kiitettävästi ;).
Täällä suunnalla ei ole oikein ihmeitä tapahtunut sitten viime postauksen. Veran jalkaa paranneltiin joulun pyhinä, se kun meni ja juoksi metsässä polveensa haavan. Oli vähän siinä ja tässä lähteäkkö tikkaamaan vai ei, mutta ihme ja kumma saatiin kuin saatiin se paikattua onnistuneesti ihan vain haavateipeillä. Nyt meno on jälleen yhtä päätöntä kuin ennenkin.
Mona on nyt käynyt kolmesti akupunktio/laser käsittelyssä. Ja kyllä se on ollut ehkä hieman pirteämpi ja tuohukkaampi kuin ennen käsittelyitä, mutta varsinainen ongelma on edelleen olemassa, ja koko ajan tismalleen samat pisteet jökissä. Todennäköisesti sillä on jokin hermo pinteessä tiettyjen nikamien välillä ja se pitäisi saada jotenkin vapautettua. Tilanne jatkuu siis.
 |
| Myy ja 59 vrk ensimmäisestä astutuksesta |
Ja sitten Myy, kera Pikku Myyn :)! Maha on kasvanut hyvin maltillisesti. Ja täysi vauhti on edelleen päällä :D. Viikko sitten kävimme ultrassa uudestaan tilannetta tuumailemassa ja vähän siltä vaikutti että ei siellä muita taida olla kuin se Pikku Myy ;). Mutta saas nähdä - kohtahan tässä jo pitäisi alkaa tapahtumaan. Vähänhän tässä mennään kauhunsekaisin tuntein, toivottavasti on onnellinen loppu, muusta viis ;).
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti