perjantai 29. huhtikuuta 2016

Divan pennut syntyivät


Divan ja Fenderin pennut syntyivät tiistain ja keskiviikon välisenä yönä. Kyllä niitä jo hyvä tovi odoteltiinkin. Jälleen tällainen hauska tapaus, että lämmöt olivat alhaalla 42h, ennen ensimmäisen pennun syntymää. Usein kun on ollut vähän toisin perin, että lämmöt vain käyvät nopsaan alhaalla ja hankaluuksia on ennemminkin siinä, että ehtiikö ne saada kiinni. Missään vaiheessa tilanne ei kuitekaan ollut huolestuttava ja pennut tosiaan syntyivät kun vuorokausia oli täynnä 62, eli ihan ajallaan. Yksilöllisiä juttuja nämäkin liene :).

Mutta siis massu kätki sisäänsä yhden pojan ja neljä tyttöä - ja kaikki ovat erivärisiä. Muuten synnytys sujui hyvin ja pennut ovat ottaneet jo mukavasti painoa lisää. Divalle maistuu ruoka ja hoitaa pentujaan oikein hyvin. Kaikki siis mallillaan :). Alla muutamia kuvia tulokkaista, sekä muistakin menijöistä.

Eilen olikin ihana ilma lenkkeillä +17! Tuli takki päällä liian kuuma.




Ja kotona odottelee Diva kera pentujen;

 Ainokainen poika "Kuutti"

Tytöistä ekana syntyi "Astri"

 
 Ja toisena "Aurora", joka on hämäävän sininen fawn

 kolmantena mini-Diva "Jade"

 Ja viimeisenä, muttei suinkaan vähäisimpänä syntyi " Milli ". 

Milli-menninkäisellä toisiaan onkin astetta erikoisempi häntä. Mutka, jonka päässä häntä on kippuralla. Eläinlääkäriä on konsultoitu ja ainakin toistaiseksi saa kasvaa näin. Katsotaan sitten tilannetta myöhemmin uudestaan jos alkaa vaivaamaan. En tiedä voiko vaikuttaa kasvupaikka kohdussa, mutta häntä oli todella tiiviisti liimautunut jalkaan kiinni ja kankku "lommolla". Milli syntyi viimeisenä.


 

Ja lopksi vielä toinen Mamma koira Myy, jatkaa vielä noin 1,5 viikkoa mahan kasvattelua :) 

torstai 21. huhtikuuta 2016

Team Mamas

Diva, Saana ja Myy
Meillä täällä kasvatellaan mahaa tosiaan kahden mammakoiran, Divan ja Myyn voimin. Hyvin on kaikki sujunut, alkupahoinvointien jälkeen. Viikonlopun tienoilla sitten varmaan jotain alkanee tälläkin rintamalla tapahtua :)

Diva ja Myy

 Myy 6 viikkoa

ja Diva 8 viikkoa mahan kasvattelua takana

ja muutkin tykkäävät keväisestä auringonpaisteesta :)

 Vera

 
Mona
 

ja Kurre-kurrenen tähyilee parvekkeelta

keskiviikko 13. huhtikuuta 2016

Hilla etsii uutta kotia


Kasvattimme Hilla (Mimi Chill's Little Puma) etsiikin edelleen uutta kotia.   

Hilla etsii siis paikkaa sohvanlämmittäjänä ja lenkkikaverina, ensisijaisesti ainoana koirana. Hilla on asunut omakotitalossa, jossa koirat ovat saaneet ulkoilla vapaasti omalla, aidatulla pihalla. Joten olisi toiveissa että uudesta kodista löytyisi ainakin pieni piha jossa olisi mahdollisuus nautiskella auringosta ja köllötellä nurmella, sillä Hilla rakastaa ulkona löhöilyä ja palloleikkejä.

Lisätiedot ja yhteydenotot 
s-postilla sonja.kumpulainen@gmail.com
puhelimella 040 8244 348 (laita viesti jos en vastaa, soitan takaisin)


Hilla KoiraNetissä
TWA linkki
lisää kuvia

tiistai 12. huhtikuuta 2016

Diva ja massu 6vko, Myy 4vko


Viikot hujahtaa, ja ihanaa, kevät alkaa viimein tulla! Diva ja massu, kuvassa 6 viikkoa Norjan reissun jälkeen :). Hyvin on Divalla odotusaika sujunut, paitsi alkuunsa oli jonkinmoista pahoinvointia. Jännä nyt sitten nähdä montako puppeloa sieltä maailmaan putkahtaa :)

6 viikkoa 


 
Jjaaaaaa, sitten tapaus Myy :)

Myylle meillä on ollut pennut suunnitteilla jo hyvän aikaa. Edellinen pentue nyt on kuitenkin ollut vielä vähän turhan tuoreessa muistissa. Mutta sikäli iloisia uutisia, että tällä kertaa pentuja näyttäisi ultran perusteella tulevan noin 7-9 :), mikä helpotus :)! Isäksi valikoitui Marcus, Ch Aberdeen Remarkable In Paris, ja kyllä, todellakin otettiin progeja astutusajankohdan määrittämiseksi :).


Myy ja massu 4vko


anna@whippetit.com

maanantai 4. huhtikuuta 2016

Kaarle ansioituu Rallytokossa


Olipa tuossa Imatran näyttelyn kanssa samaan aikaa muutamat Rallytoko kilpailut Raleghissa. Minna ja Kaarle (Mimi Chill's Brief Is The Light) mukana tietenkin :). Neljä kilpailua perättäisinä päivinä, ihan hyvin taisi mennä, tuli uusi Rally Advanced-titteli ja nousu seuraavaan Excellent- luokkaan :). Ruusukkeita ei siellä jaeta, mutta komeita nauhoja kyllä :)



Paljon Onnea Minna ja Kaarle, kyllä whippetistä on moneksi :)!