tiistai 10. toukokuuta 2016

Myyn pennut syntyivät


Myyn ja Marcuksen pennut syntyivät eilen. Siellä olikin pentuja sitten vähän isompi satsi, kuin mitä alunperin arveltiin. Synnytys alkoi jo äitienpäivänä 8.5, illalla alkoi tapahtumaan. Ensimmäiset viisi pentua syntyivät harvakseltaan, mutta kuitenkaan ilman sen suurempia ongelmia. Tai noh vähän kokoajan ongelmana oli, että Myyllä tuntui olevan tosi ahtaat paikat pentujen syntyä. Tämän jälkeen sitten poltot loppuivatkin ja Myy päätti käydä nukkumaan.

On hieman vaikeaa aina tällaisissa tilanteissa tulkita mistä on kysymys, pitääkö koira taukoa pitkässä synnytyksessä (kun kyseessä on iso pentue) vai onko kyseessä osittainen polttoheikkous. Tauon venyttyä, liikuttelusta huolimatta, neljään tuntiin lähestyimme päivystävää eläinlääkäriä, jonka kanssa tuumailtuamme tulimme tulokseen että hyvä olisi tilanne tarkastaa. Koska mahassa näytti edelleen olevan pentuja melkoinen määrä. Päädyimme kokeilemaan ensin oksitosiini- ja kalsiumpistoksia. Kotiin saimme mukaan oksitosiinia myöskin. Ja sittenhän se synnytys siitä jatkuikin, tosin jo yhdellä kuollella pennulla. Pennussa ei sinänsä näyttänyt oleva mitään vikaa, sen istukka vain oli irronnut liian aikasin. Raasu. Sitä sitten onkin vaikea sanoa irtosiko se vasta aamuyöllä ja kuoli, koska poltot loppuivat, vaiko jo edellisenä päivänä ja kuollut pentu olisi toiminut jonkinmoisena "tulppana". Tosin itse uskon enemmän ensimmäiseen vaihtoehtoon.

Elikkä siis nyt on koettu jonkin asteinen polttoheikkous tapauskin. Kuolleen pennun jälkeen loput viisi olivatkin sitten jälleen ihan virkeitä, mikä helpotus! Kaiken kaikkiaan Myylle syntyi siis 11 pentua, joista 10 on edelleen menossa mukana. 7 poikaa ja 3 tyttöä. Pennut ovat pieniä, vähän oli tullut kaikille painoa lisää, mutta siinä on pari joita seuraamme nyt erityisellä huollella. Onni onnettomuudessa on meidän toinen samanaikainen pentue ja sen emo Diva, jolta maitoa tulee erittäin hyvin. Mini (170g narttupentu) onkin vieraillut jo muutamaan otteeseen kakkosmamman eväillä.

1 kommentti:

Unknown kirjoitti...

Kiva kuulla teistä! Aloinkin olla jo vähän huolissaan, kun ei mitään kuulunut. Haasteista onneksi on taidettu selvitä suht hyvin :) Seurailen jatkossakin ja toivon joskus tulevaisuudessa teillä olevan vielä uusia pentueita, kun opiskelut jää taakse ja oma whippet on ajankohtainen :)