sunnuntai 7. lokakuuta 2018

Ensimmäinen pentue perhosia



Ellen ja Triumphin pennut syntyivät tänään aamuyöllä. Kaikki sujui hyvin, pennut tuntuvat olevan hyvin elinvoimaisia ja Elle on hieno emo.

Ja minä kun ajattelin, että nämä olisivat kooltaan paaaaljon paljon pienempiä kuin whippetin pennut. No eivätpä olleetkaan. Ultrassa heitettetty arvio 3-4 pentua, tarkentui aikalailla kahteen pentuun. Jotka olivatkin sitten, minun käsitykseni mukaan, varsin kookkaita. Heillä on ollut ilmeisen lokoisat oltavat kasvaa kellottaa.

Ensimmäinen pentu, tomera tyttö "Martta", painoi syntyessään 170gr. Elle sai kyllä ihan tosissaan tehdä töitä, jotta saatiin pentu päkellettyä maailmaan. Martan tehtyä tietä, köllähti poika "Kille" maailmaan sitten melkein itsellään. Kokoa hälläkin ihan kiitettävät 160gr. Ja mitkä takakannukset hällä onkaan! Aivan liian suloista. Sen verran taitaa olla kukkahattutädin vikaa, että tuskinpa hentonen lähteä niitä poistattamaan.


Jännittävä syksy siis tulossa, kun saa tämän kaksikon kehittymistä ja edesottamuksia seurailla :)


Ei kommentteja: