Ja nyt sitten vaan odotellaan

Taas kuukauden päivät, jotta päästään ultraan toteamaan että onko pentuja tulossa vaiko ei ;). Kävimme siis viime viikonloppuna Ruotsissa koko köörin voimin Robbie koiraa moikkaamassa. Kotiin reissultamme palasimme vasta eilis aamuna. Mona astutettiin torstaina ja lauantaina, eli 19. ja 21.2. Molemmat astutukset onnistuivat hyvin, ja päivienkin olisi pitänyt olla oikeat, sikäli mikäli Veterin proge-testeihin ja Palolahden vuosien kokemukseen on luottamista. Mutta mene ja tiedä.. ;).

Pakkaspäiviä ja progetestejä

Vaihteeksi pitkästä aikaa auringon paistettakin on havaittavissa näillä leveys-asteilla! Ja sehän sopii, ainut vaan että pakkastakin on sitten sen mukaan, mutta väliäkös tuolla. Tarpeeksi vain vaatetta päälle koko poppoolle. Tosin hieman orvolle olo tuntuu (tai paremminkin liian helpolle ;)), kun huollettavana ei ole kuin Miisa ja Mona. Hetki sitten kun tosiaan porukkaa oli 4 aikuista koiraa ja 5 pentua + Miisa pyöritettävänä ;). Pojat ovat siis olleet Imatralla vanhempieni luona hoidossa jo viime viikon maanantaista ja lomailevat siellä vielä muutaman tulevan viikon.

Kaikki siis alkaisi olla täällä suurinpiirtein valmista Ruotsin reissua

varten. Nyt vain odotellaan, että jahka ne oikeat päivät tulisivat ;). Progetesteissä olemme rampanneet Veterissä jo kolmesti;

5. vuotopäivä - proget alle 0,2

12. vuotopäivä - proget 0,3

15. vuotopäivä - proget 1,2

Ja vielä ollaan menossa ihan varmuuden vuoksi keskiviikkona, jolloin Monalla siis menossa jo 17.pvä. Mutta mitä suurimmalla todennäköisyydellä Mona astutetaan juoksun 18. & 20.pvä tai sitten vuorokaudet myöhempään ;). Että ei ne ihan tavallisimmat 12. & 14. pvä pitäisi oikein paikkaa tämän neidin kohdalla, mutta sen nyt osasin jo itsekin aavistella, mutta varmistelemme nyt kuitenkin vielä testein, ettei tulisi ihan turhaa reissua, ainakaan väärien päivien takia.

Muuten eipä tänne suunnalle mitään ihmeempiä. Elämä jatkuu, vaikka kaikenlaista eteen tuleekin. Ihmeitäkin voi myös tapahtua tässä lähimmän parin viikon sisään, jos odotat meiltä takkia saapuvaksi ;).

Kun kaikki ei enää sujukaan " ihan hyvin"

Mimi Chill's Royal Blue " Arvo "

4.12.2008 - 3.2.2009

Voi Arvo Rakas pieni aramis, liian kaunis olit tähän maailmaan. Nähdään sitten joskus taas, en tiedä vielä milloin, mutta nähdään ihan varmasti. Arvo pieni älä muutu minnekkään, se on paljon helpompaa kun on pieni, vähän terveempi vaan.

Voi hyvin kulta pieni, ja pidä ittes miehenä. Meillä on ihan kamala ikävä jo nyt.

Anna, Keijo ja Miisa

___________________________________________

Niin. Sen piti olla iloinen päivä, viime viikon perjantain, kun Ville ja Kurro lähtivät omiin koteihinsa, vaan toisinpa kävi.

Arvo sai ensimmäisen epileptisen kohtauksen myöhään illalla, ja lisää oli tuleman. Viikonloppu ja alkuviikko on mennyt melko surullisissa merkeissä, tutkimuksissa ja eläinlääkäreissä. Sinänsä ironista että Arvon jalka oli täysin luutunut ennalleen ja transfiksin olisi voinut poistaa. Uutena ongelmana vain ilmeni, ettei polvi kestänyt enää sijoillaan, koska sitä tukevat lihakset olivat surkastuneet (luonnollisestikin). Leikkaus ja pitkä kuntoutus siis olisivat olleet jalan kanssa edessä, mutta tämä ongelma oli sekundäärinen ja täysin korjattavissa Arvon tapauksessa.

Mutta epileptiset kohtaukset, joita Arvo ehti elämänsä viimeisinä päivinä saamaan riittävästi, ovat syy miksi Arvo siirtyi ajasta ikuisuuteen. Luonnollisestikin kohtauksille etsittiin syytä verikokein, joiden avulla saatiin pois-suljettua niin infektioita ja maksasairauksia, jotka olisivat voineet aiheuttaa jotakin tämän tapaista oireilua. Hoitaneiden eläinlääkäreiden mukaan tämän ikäisillä tyypeillä on aina taustalla jokin synnynnäinen syy - joko elimissä taikka aivoissa - joka aiheuttaa kohtaukset. Varsinaista ns oikeata epilepsiaa ei tämän ikäisillä, 8 viikkoa vanhoilla, koirilla vielä ilmene.

Arvon kaikki veri-arvot olivat kuitenkin normaaleja, eivätkä viitanneet mihinkään infektioon taikka maksa-ongelmiin. Joten lisätutkimuksia olisi siistarvittu vielä ainakin magneettikuvauksen ja aivosähkökäyrän verran. Tässä vaiheessa sitten tarvitsi ottaa järki myös tunteiden kanssa mukaan, arvioidessa koiran omistajana hoidon järkiperäisyyttä. Löytisipä sieltä mitä tahansa; aivojen sähköisen tominnan häiriö, virtauksia väärään suuntaa, aivokasvain taikka lievä vesipää, ei koiran tervehtymisestä takainsin ennalleen ja siitä että se voisi elää täysipainoista koiran elämää ilman pysyvää lääkitystä, voitu pitää alkuunkaan varmana. Aivokirurgiaa kahdeksan viikon ikäiselle koiran pennulle, ei kuulostanut hyvälle. Eri asia jos kyseessä olisi ollut kaksi vuotias koira. Niin ja sitten olisi vielä lisäksi ollut se jalka leikkauksineen ja kuntoutuksineen.

Ei kuullostanut kasvavan koiran pennun elämälle, ei. Vaikeata oli, mutta niin oli jatkuva diapamienkin syöttäminen, jottei kohtauksia tulisi. Puhumattakaan siitä millainen suru ja pettymys tämä kaikki nyt on sille perheelle, joiden luokse Arvon oli tarkoitus perustaa oma kotinsa... ei tällaista toivoisi kenellekkään.

Kannoimme sitten eilis aamuna elämämme ehkä painavimman paketin Miisan kanssa Arvon uudesta kodista matkahuoltoon. Arvolle saadaan siis vielä tulevaisuudessa Evirasta patologin lausunto, josko sieltä jotain syytä tälle kaikelle löytyisi. Samoin Hannes Lohelle lähti veri-näyte ja seerumia dna-näytettä varten. Luppaamme palata vielä ehkä elämämme karmeimpaan viikonloppuun, jahka tutkimustuloksia kuuluu ja Arvo pennun kohtalosta saataisiin jotain uutta tietoa.

Ja lopuksi pieniä positiivisiakin uutisia. Villellä ja Kurrolla tosiaan menee hyvin uusissa kodeissaan, samoin Kitillä sujuu mainiosti. Eddie on lähdössä huomenna, sitten hiljenee pentu-nurkkaus. Hetkeksi tosin, sillä Monalla alkoi maanantaina juoksu. Tämän kaiken karmeuden keskellä asiasta ei nyt vain oikein jaksa iloita, eikä sattuneesta syystä kovinkaan paljon innostua... ja arvelluttaa koko touhuun ryhtyminen.