Kysyy Vera. Nyt onkin ollut oikein kiva lenkkeillä, kun metsikössä pääsee kulkemaan ihan minne vaan hangen kantaessa, ei tarttee mennä vaan polkuja pitkin. Löytyy kaikkia hauskoja paikkoja ja jälkiä. Jäälle ei olla sitten kyllä uskaltauduttu enää muutamaan viikkoon.


Eräs viikonloppu innostuin viimeinkin muokkamaan fleeceä. Se kun on ollut "To Do" - listalla, jo jonkin aikaa. Kankaat odotelleet hyllyllä jo syksystä... Joten mein Pantteri sai siis raidat. Oikea Sirkus Tiikeri on kyllä muutenkin, joten ihan osuva on kustoomi, mokoma mummokoira <3 p="">
Toinen hauska, mikä löytyi, oli tällaiset hervottomat jäljet. Jotka sittemmin tarkemman tutkailun jälkeen paljastuivat niinkin hurjan pedon, kuin Metsäjäniksen jäljiksi. Ilves lenkkiseurana olis kyllä ollut paljon raflaavampaa :)
Meillä Saana on innostunut nyt näistä Mätsäreiden Lapsi & Koira - kilpailusta. Ja meidän Divahan on kuin tehty sellaisiin skaboihin, joten ovat saaneet kiertää ihan oman halun mukaan :). Viime viikolla sijoitus 3/5 ja eilen 1/10. Mamma on hyvin tyytyväinen ;). Kohtahan saa alkaa esittämään Divaa ihan rotukehissäkin.. ;).
Sitten onkin tämä meidän Vera. Veralla oli tosiaan juoksu joulukuun alussa ja nyt sitten oli sellaiset hormonihuurut ja valeraskaudet päällä, että Galastopit oli pakko ottaa kuvioon mukaan. Että voikin mennä pienen koiran pää sekaisin. Mutta eihän tämä ole sinänsä mitään uutta mein laumassa. Hormonitoiminta tuntuis olevan jotenkin melko voimakasta ja pentuekoot isoja.. liekö kulkevat sitten käsikkäin.
Eräs maanantai aamu vietettiin maneesissa Markon, Outin, lapsien ja koirien kanssa. Riehuntaa kolmessa ryhmässä ja lopuksi vetoja. Koirat tykkäs :).
Dante ja Nero
Ava, Manta ja Kiti
Manta ja Ava
Darwin
Sittenhän tässä olisi tosiaan ollut maaliskuun alkupuolella myös ne Talvimaastot 14.3.2015. Jäivät nyt kuitenkin väliin omien koirien kanssa, kun kahdella oli juoksu päällä ja kolmannelta tuli maitoa :D. Edustamsssa kuitenkin meidän porukasta oli Darwin,
MC Panther's Daydream 199p sij 7/8 ja Niilo
MC Moscow Superstar 414p sij 5/8. Paremmalla menestyksellä ja isommalla kokoonpanolla sitten WH:n maastoihin rallaamaan ;)
Niilo
Ja lopuksi vielä setti keväisiä kuvia kasvateista
Hilla, Iitu, Ninja ja Vanni
Hilla ja Iitu
Ninja
Hilla ja Ninja
Alli, Myy, Juno ja Roma
Hazy ja koivet
Voitto mätsärissä reenaamassa, Punaisten pentujen 4 :)
Aada, Reino ja Tyyne the Evil-eye :D
Pongo
3>