maanantai 27. syyskuuta 2010

Ei häntämutkaa

Vaan synnytysvaurio. Monan kanssa käytiin tänään ultrassa varmistelemassa että kaikki on kunnossa, ja olihan onneksi. Samalla nappasin sitten Lunankin häntänsä kanssa mukaan ja kappas kummaa, mutka josta olin jo melko varma oli kuin olikin synnytys vaurio :)! Vaurion mahdollisuutta kun on täällä spekuloitu. Luna meinaan oli juuri se ensimmäinen jumittunut pentu, jonka kanssa jouduttiin tekemään enempi hommia, jota myös hännästä vähän vedettiin.

Eli kuvasta näkyy selkeästi että kaikki nikamat ovat eheitä ja suoria. Ei yhteen kasvaneita, eikä epäsymmetrisiä. Vaalea patti on mitä ileisimmin jonkin sortin rustoa jota on vaurio kohtaan kehittynyt. Virallinen varmuus saataneen sitten puolen vuoden iässä, jahka luutuminen alkaa olla päätöksissä :). Jotain hyviäkin uutisia välillä :)!

Ulkoilua

Kun kerta vihdoinkin sade lakkasi sunnuntaina, ollaan me pentujen kanssa aulkoiltu ahkerasti. Sisätilat alkoivatkin jo olla "niiiiiiin nähty" ;).

Manta ja paha paha pantteri

Mona ja Alma

ruokatauko


Luna

Cuba


Basil


Alma, Manta ja Basil takimmaisena


Cuba ja ryöstösaalis


Alma söpöilee


Manta menee


.. trampoliinin alta käy hiipottajan tie


Saana, Manta ja Miisa :)

Ristiäiset


Ristiäisiä juhlittiin viikko takaperin Imatralla ja Smirren viralliseksi nimeksi tuli siis Eemil Miko Sebastian.

Ja meillä kaikilla oli niiin mukavaa.... :)








.. ja meidän pappihan oli aivan mainio tapaus ;)!

lauantai 25. syyskuuta 2010

Pennut 5 vko

Alma

Täällä on ollut viime aikoina vähän turhan hiljaista. Lähimmäiset tietävätkin jo, että miksikä. On ollut ristiäisiä, kohtutulehduksia niin omistajalla kuin koirallakin, kivaa pientä 41 kuumetta lapsilla, korvatulehdusta, vatsan väänteitä, Taysin reissua ja mitähän vielä. Niin, niitä muutto suunnitelmia. Noh, vuodatan sitten tuonnempana asioiden selkiydyttyä muillekkin. Minna-nanny "tummatukkainen" - niin kuin Miisa asian ilmaisee, poikkesi meillä taasen tänään kerta kameran. Isot kiitokset siitä hänelle :)!! Pidettiin siis taasen kuvaus sessio ja alla tuotokset;


Mimi Chill's Rocky Prince " Cuba "



Mimi Chill's Miracle Man MacGywer " Basil "



Mimi Chill's Little Miss Sunshine " Alma "



Mimi Chill's Miss Tiger " Manta "



Mimi Chill's Beauty Of Philadelphia " Luna "

maanantai 13. syyskuuta 2010

Kolmeviikkois poserausta

Basil

Kuvat tulee pikkasen myöhässä. Kun on ollut vähän niitä asunto-murheita. Lisäksi eilis aamuna Mona aloitti oirehtimisen, jonka seurauksena on nyt jälleen antibiottikuurilla. Ei tahdo oikein syödä, läähätteli ja aloitti mylläämisen uudestaan. Ell. lääkäri diagnoosi olisi alkava kohtutulehdus, kuumeilua ei vielä ole ollut. Jos ruoka ei huomiseen mennessä ala maistua paremmin, suuntaamme kohti ultraa ja tilanteen tarkastusta.

Mutta mikä tärkeintä pennut jaksavat hyvin ja painoa tulee lisää :). Ovat alkaneet tässä viikonlopun aikana maistelemaan kiinteitä ruokia ja hyvin sujuu. Leikkivät jo hurrrjia leikkejäkin. Saas nähdä jokohan sitä viikonlopuksi siirretään sitten porukka jo olkkarin puolelle :). Tosiaan tänään napsittiin päivällä poppoosta uusia kuvia. Ja Minnalle (uuden kameran kanssa) ISO kiitos kuvausavusta :)!!!

Vera


Vera


Lyyli


Lyyli


Cuba


Cuba


Minni


Minni

Minni


Basil


Basil


Basil