perjantai 27. tammikuuta 2017

Kulttuurimatkailua, kuulumisia ja uusia suunnitelmia

 Voitto
 
Käväistiinpä tuossa lasten ja Outin kanssa viikko sitten toisessa rajakaupungissa, Viron Narvassa. Matkanteko olisi varmasti ollut paljon järkevämpää tuosta Venäjän poikki, mutta näääääh, me lähdettiin laivalla. Samalle reissulle oli tosiaaan buukattu myös pari koiranäyttelyä. Näyttelyiden tiimoilta ei mennyt nyt ihan putkeen, ekana päivänä Ninja oli PN2, mutta serti mänkin voittajalle. Toisena päivänä kävikin sillain että me missattiin koko Show :). Joku oli mennyt muuttamaan yön aikana aikatauluja, sillä seurauksella, että nukuimme kokonaan onnemme ohi. Kotimatkalla jo koko tilanteen koomisuus nauratti. Kaikenlaista.

Ninja 


Ellu

Oli muuten Narvassa meno muuttunut sitten 10 vuodessa. Siellä on kaikki vielä isommin ja Venäläisturisteja silmällä pitäen tehty kuin täällä Kaakonkulmalla. Omat aiemmat muistikuvat olivat tosiaan pienestä piskuisesta paikasta, jossa ei juuri mitään ole ja kaikki enemmän tahi vähemmän rempallaan. Vaan onpa nykyisin kaikenmoista. Muutama uuden karhea ISO kauppakekus löytyi, oli Mäkkäriä ja heseä, merkkivaatteita ja niin edelleen. Ja Venäläisturisteja.

Mutta sitten taas vastakohtiakin oli todella paljon. Tämä kuva on mein huoneessa olleesta kapistuksesta. Kunnon kuva-arvoitus :)

 Ellu




Kas huoneen avaimet. Kovin on tutun näköiset, vaan ihan eri asiayhteydestä.


 Ninja

 Team Juniors




Emmillä Roman pennut kasvaa kohisten, isoimmat painaa jo yli kilon :)


Muut koirat on päässeet hiekalle




 Miun koirat ottaa jääurheilua






Kovasti on kyselty myös Ellen perään. Elle on ja voi oikein hyvin. Alkaa olla jo lauman täysivaltainen jäsen. Rekisteröinti Suomen kamarallekin valmistui, hän löytyy siis täältä.


 Izak, Am GCH Can Ch Festiva Snow Hill Imagine CGC

Jaaaaaa, lopuksi niitä uusia suunnitelmia vielä. Ninja on tarkoitus astuttaa Izakilla seuraavasta juoksusta, jota odotellaan tässä kuukauden kuluessa. Molemmat vanhemmat käväisivät hiljattain terveystutkimuksissa ja moitittavaa ei löytynyt :)


Ninja, Fi KVA-M Mimi Chill's Princess Ikimba

maanantai 16. tammikuuta 2017

Roman x Justinin pennut syntyivät


Roman ja Justinin pennut syntyivät lauantain ja sunnuntain välisenä yönä. Kaikki sujui hyvin, joskin tällä kertaa synnytys tuntui vain kestävän ja kestävän, pentujen välit olivat pitkähköjä. Mutta hienosti Roma suoriutui urakasta ilman mitään sen suurempia apuja, liikuttelu riitti. Nämä on aina niin yksilöllisiä ja kerroista riippuvia juttuja. Tällä kertaa maailmaan putkahti kaksi poikaa ja neljä tyttöä, kaikki erisävyisiä sinibrindlejä valkoisin merkein. Romalla ja pennuilla kaikki hyvin :)

 

lauantai 7. tammikuuta 2017

Uusi vuosi 2017

Se olisi taas Uusi vuosi ja samat kujeet tuntuisi jatkuvan :). Allekirjoittanut käväisi Emmin avustuksella pikavisiitillä Uudenvuodenpäivän kunniaksi Pariisissa, Ranskanmaalla jonne Sofya muutti. Samalla saatiin tiimiin kaksi uutta vahvistusta; Muru ja Hertta. Kiiros Sabine ja Gregoire :)!!!


Aurinkolomalla


 Champs-Élysées

 Joo, ihan Finnairia kannatan :D


Triumph 

 Tää olikin hauska masina, tilattiin ja maksettiin ruoka tästä ja noudettiin toiselta puolen tiskiltä.




Pikkutyypit matkustivat yhdessä, Sohvi tuli menomatkalla käsimatkatavarana
 
 Sofya uudessa kodissa


Hertta jäi tosiaan mein Emmin ja Roman hoiviin 

 Muru muutti sijoituskotiin Shelttien ja Jennan tykö



Ja Roma mamma mahakas. Viikon päästä olis taas joulu, ihanaa kun saadaan taas pieniä pieniä. Jännittää kovasti mitä sieltä oikein maailmaan putkahtaa.
 



Kotona meillä puuhka on rauhoittunut kovasti kun Sohvi remukaveri läks uusiin maisemiin. Kaiken kaikkiaan olen kyllä positiivisesti yllättynyt siitä kuinka hyvin Elle on mein laumaan onnistunut soluttautumuaan. Siis meillähän oli tosiaan puolitosissaan puhuttu jo pitkään siitä että otetaan jotain "pientä ja valkoista" tähän lisäksi. Viime kesälomalla sitten päätin, että nyt alkaa olla aika ryhtyä ajatuksista toimintaan, ja nyt sitten tosiaan tuli Elle :).


 Ja näinä pakkaspäivinä, me leivotaan pullaa ja syödään herkkuja :D